Haluaisitko käyttää osaamistasi?
Työpaikkaa ei löydy?
Ammattitaito rapistuu käytön puutteessa?
Oman yrityksen perustaminen tuntuu liian suurelta askeleelta?
Liittyminen työosuuskuntaan voi olla ratkaisu.
Työosuuskunta Innetin jäsenenä voit toimia kuten yrittäjä ja säilyttää silti työttömyysturvasi. Voit itse sopia työsuhteesi ehdoista työn teettäjän kanssa. Väliaikoina voit olla työttömänä työnhakijana.
Innetissä jäsenen omistusosuus jää alle 15% joten sinua ei työttömyysturvalain mukaan pidetä yrittäjänä. Et myöskään ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan veloista ja sitoumuksista. Jokaisella jäsenellä on samansuuruinen äänivalta asioista päättävässä osuuskunnan kokouksessa.
Markkinoit itse omaa osaamistasi. Osuuskunnan jäsenenä käytät markkinoinnissasi Innetin nimeä oman nimesi lisäksi. Työn tilaaja voi sopia työsuorituksesta joko suoraan kanssasi tai Innetin välityksellä. Käytännössä olet työn suorittamisen ajan työsuhteessa Innettiin, eli teet Innetiltä tilattua työtä.
Osuuskunta lähettää työn tilaajalle laskun sopimuksenne mukaan. Laskusta maksetaan sinun palkkasi lisäksi työnantajakulut, suorituksesta aiheutuneet muut kulut, Innetin osuus sekä arvonlisävero. Palkkasi saat siis heti, kun työnantajasi on maksanut osuuskunnalta saamansa laskun.
Lakien mukaan ollaksesi työntekijä, sinulla tulee olla työnjohtaja. Kun teet Innetiltä tilattua työtä, työnjohtajanasi toimii Innetin toimistohoitaja. Hänelle toimitat verokorttisi, työhön liittyvät menoselvitykset sekä asiakkaan - eli työn tilaajan - hyväksymän tuntiselvityksen tehdystä työstä. Toimistonhoitajalta saat "tilinauhasi", palkkatodistuksesi ja tarvittaessa työtodistuksen.
Osuuskunnan jäseneksi voit pyrkiä osuuskunnan hallitukselle osoitetulla kirjallisella hakemuksella. Kun olet saanut toimintasi Innetissä alkuun
, saat toimistosta laskun, jolla suoritat liittymismaksun (40 €) ja osuusmaksun (40 €). Jos eroat osuuskunnasta, sinulle palautetaan maksamasi osuusmaksu. Liittymismaksua ei palauteta.Klikkaamalla "Jäsenhakemus" -painiketta saat hakemuksen erilliseen ikkunaan josta voit tulostaa sen. Jäsenhakemuslomakkeita saat myös Innetin toimistosta. Toimistosta voit myös kysyä lisätietoja jäseneksi liittymisestä ja toimimisesta Innetissä.
Jos käytössäsi on Microsoft Excel -taulukkolaskentaohjelma, klikkaamalla tästä saat avattua laskurin, jolla voit laskea viitteellisen brutto- ja nettoansiosi suhteessa asiakkaalle annetun laskun suuruuteen.
Työosuuskunta INNETTI
perustettu 18.10.1994