Työosuuskunta INNETTI
perustettu 18.10.1994
Työosuuskunta ?
Mahdollisuudet työmarkkinoilla ovat nykyisin hyvin erilaiset kuin joitakin
vuosia sitten. Joskus kauan sitten, kun olin itsekin vielä nuori, oli usko
pitkäkestoiseen työsuhteeseen. En sano, ettei se vieläkin olisi mahdollista,
mutta yhä useammin työsuhde on määräaikainen tai tilapäinen.
Myös työntekijään kohdistuvat vaatimukset ovat muuttuneet jonkin verran.
Nykyisin työntekijän on hyvä tietää yrityksestä paljon enemmän kuin aikaisemmin.
Jokaisen työntekijän tulee olla osa yritystä, jonka palveluksessa hän on.
Konkreettisesti tämä ilmenee suhtautumisessa työnantajaa kohtaan. Itse olen
ollut sekä työnantajana että työntekijänä eli kokenut asian kummankin puolen.
Työntekijän tulisi ymmärtää, miten yritys toimii ja yrittää itse parantaa omia
mahdollisuuksiaan työn jatkuvuuden kannalta. Aina pelkkä osaaminen ja tahto
eivät kuitenkaan riitä, vaan kiristynyt kilpailu yritysten kesken ja
kausiluontoiset ruuhka- ja leppoajat kuuluvat työympäristöön osana sitä.
Työnantajalla ei useinkaan ole mahdollista palkata henkilöä jatkuvaan
työsuhteeseen, vaan työntekijän tarve on satunnaista, eivätkä pitempiaikaiset
työsuhteet ole yritykselle kannattavia esim. korkeiden sosiaalikulujen takia.
Lyhytaikaisiin työsuhteisiin taas on vaikea saada työntekijää, eikä työntekijä
useinkaan tiedä, mitä elämässä seuraa työsuhteen päättyessä. Edessä ovat
työttömyys ja uudet paperisodat työvoimatoimistossa ja Kelassa.
Työosuuskunta on mahdollisuus. Osuuskunnan kautta toimiessaan henkilö voi olla
työttömyysaikoinaan työttömänä työnhakijana. Työttömyysturva ei katkea työn
suorittamisen ajaksi, eikä työtä tarjoavan asiakkaan tarvitse palkata
henkilökuntaa lyhyitä työjaksoja varten. Työtä tarjoava asiakas voi tilata
työsuorituksen suoraan osuuskunnalta. Sen ei tarvitse maksaa sosiaalikuluja eikä
ottaa vakuutuksia ko. henkilölle työn suorittamisen ajaksi.
Työn suorittaja puolestaan on työssä vain sen aikaa kuin työsuoritus yrityksessä
kestää. Työn suorittaja laskuttaa työstään osuuskunnan nimissä, ja osuuskunta
maksaa sosiaalikulut ja vakuutukset asiakkaan maksamasta laskusta. Loppuosan
laskusuorituksesta työn suorittaja saa osuuskunnalta palkkana, toisin sanoen hän
on työsuhteessa osuuskuntaan.
Pidän työosuuskuntaa nykyaikaisena mahdollisuutena kummankin osapuolen kannalta.
Työtä tarjoava asiakas saa mahdollisuuden hoitaa työsuoritukset yksinkertaisella
ja nopealla tavalla, ja työn suorittajalle tarjoutuu mahdollisuus kehittää
itseään sekä saada helpommin myydyksi omaa osaamistaan. Samalla työntekijä
tutustuu oman toimintansa myötä siihen, miten yritys toimii.
Työosuuskunta INNETTI (Tammikuu 1999)
Leif Kuismanen
hallituksen puheenjohtaja