Kysymyksiä, väittämiä sekä vastauksia osuuskunta Innetin toiminnasta
- Kysymys: Olenko työsuhteessa
osuuskuntaan, vaikka en tienaisi yhtään?
Periaatteessa kyllä. Mutta saat toimistolta todistuksen ettet
työllisty osuuskunnan kautta, joten ei vaikeuta muuta työnhakua.
Osuuskunnassamme on ollut jäseniä jotka hakevat TE-toimistolta
työpaikkaa.
- Kysymys: Vaikeuttaako
osuuskunnan jäsenenä oleminen työttömyysturvaani hakiessa työtä?
Ei vaikeuta. Jos olet saanut osuuskunnalta työtehtäviä ja
palkkaa niistä, voit pyytää tarvitsemasi todistukset
toimistolta.
- Kysymys: Onko toimialue rajattu
Kouvolaan?
Toimialue jolla jäsen toimii, ei ole rajattu. Meillä on hyvin
laaja toimintasäde. Kotka, Lahti, jne.. Pääasiassa kuitenkin
Kouvola. Ulkopaikkakuntalaisena toimistoasiat tulee hoitaa
esimerkiksi postin välityksellä.
- Kysymys: Minkä alan jäseniä
kaipaatte?
Ei oikeastaan voi nimetä mitään toimialaa ylitse toisen. Jos
jäsenellä on toimintaidea ja mielekäs näkemys asiasta, se
pääosin riittää.
- Kysymys: Ovatko toimeksiannot
yksityisiltä vai yrityksiltä?
Osuuskuntamme toimeksiannot ovat hieman enemmän yrityksiltä kuin
yksityisiltä. Mutta jokaisen jäsenen kohdalla se on erikseen. Se
riippuu kenelle jäsen tekee palveluaan.
- Kysymys: Tarvitseeko olla
yrittäjä liittyäkseen Innettiin?
Ei tarvitse. Riittää kunhan sinulla on "yrittäjämäinen" asenne,
ja halu menestyä. Osuuskunta on juuri sitä varten ettei ole
tarvetta ryhtyä yrittäjäksi, vaan voi olla työsuhteessa.
Toiminta ja toiminnan rakenne, sekä kulurakenne on kuitenkin hyvin samankaltaista
kuin oman yrityksen hoitaminen.
- Väittämä: Osuuskunta ei ole
normaali työsuhde
Toimiminen Työosuuskunta Innetissä on verrattavissa
työsuhteeseen jossa voi itse päättää miten ja milloin työnsä
tekee. Oma päätäntävalta on varmaan suurin eroavaisuus ns.
normaali työsuhteeseen. Muutoin työssä käyminen ja työnantajan
(Innetin) velvoitteet eivät poikkea muistakaan ns. tavallisista
ja normaaleista työsuhteista.
- Väittämä: En kuitenkaan voi
vaikuttaa osuuskunnan toimintaan liittyvissä asioissa!
Osuuskunnassa jokaisella jäsenellä on yhtä suuri päätäntävalta.
Jäsenenä voit vaikuttaa suoraan toimintaan liittyvissä asioissa.
Jäsenkokouksissa jäsenellä on suora päätäntävalta.
- Kysymys: Kuka päättää suurista
linjauksista ja hankinnoista?
Osuuskunnassa päätäntävalta on jäsenistöllä. Jäsenkokoukset
toimivat suurien linjauksien toimeenpanijoina. Jäsenenä sinä
päätät asioista.
Juoksevista asioista päättää hallitus jäsenistönsä valvonnassa.
- Kysymys: Onko Innetti
vakavarainen yritys?
Työosuuskunta Innetti on perustettu 18.10. 1994. Pitkäaikainen
toiminta sekä vakiintuneet käytännöt luovat turvallisen ja
vakavaraisen perustan yrityksen toiminnalle. Osuuskuntamme ei
toimi sijoitusmielessä, eikä siis käytä jäsenistönsä rahoja
ulkopuolisiin riskihankintoihin.
- Kysymys: Onko Työosuuskunta
Innettiin liittyminen vaikeaa?
Osuuskuntaamme liittyminen ei ole vaikeaa. Tutustut ensin
sääntöihimme ja
täytät vain
jäsenhakemuksen sekä toimitat sen toimistolle. Osuuskunnan
hallitus käsittelee hakemuksesi sekä liike-ideasi ja tekee
päätöksen jäseneksi hyväksymisestä. Tämän jälkeen saat tarkemmat
ohjeistukset toiminnan aloittamisesta toimistonhoitajalta.
- Kysymys: Onko Työosuuskunta
Innetistä eroaminen vaikeaa?
Ei ole vaikeaa. Kirjoitat kirjallisen eroanomuksesi niin
osuuskunnan hallitus käsittelee sekä hyväksyy anomuksesi.
- Kysymys: Mitä jos en aina
työllistykään kokoaikaisesti, miten työttömyysturvani käy?
Osuuskunnalta voit saada palkka- sekä työtodistuksen
ammattiliittoa tai työttömyyskassaa sekä KELAn työmarkkinatukea
yms. varten. Yleensä silloin käytetään ns. soviteltua
päivärahaa. Osuuskunta mahdollistaa siis osa-aikaisen
työllistymisen vaivattomasti.
- Kysymys: Voinko olla toisessa
työssä samaan aikaan kun olen osuuskunnan jäsen?
Osuuskunta ei rajoita sinun mahdollisia muita työsuhteita, tai
muutoinkaan vaikuta osallistumasta vaikkapa toiseen osuuskuntaan
ja sen toimintaan.
- Kysymys: Voinko perustaa
myöhemmin oman yrityksen?
Voit toki. Osuuskuntamme jäsenistä monet ovat perustaneet oman
yrityksen tutustuttuaan ensin yrittäjän sekä yrittäjämäiseen toimintaan osuuskuntamme
kautta.
- Kysymys: Kotipaikkakuntani ei
ole Kouvola, voinko liittyä jäseneksi?
Kotipaikkakuntasi ei ratkaise jäsenyyttäsi. Voit olla mistä päin
Suomea tahansa, kunhan olet Suomen täysi-ikäinen kansalainen.
- Kysymys: Voinko toimia
alihankintafirmana osuuskunnan jäsenenä?
Hyvinkin voit. Työosuuskunta Innetin tavoite on että voit tehdä
työtä osuuskunnan jäsenenä myös ulkopuoliselle yritykselle. Yhtä
hyvin voit tehdä työpalveluksia yksityisille kuluttajille, kuin
yrityksille ja yhteisöille.
- Väittämä: Osuusmaksut ja
liittymismaksut ovat epäselviä ja kalliita.
Työosuuskunta Innetin osuusmaksu on 40€ ja se on kertamaksu.
Osuusmaksu maksetaan takaisin jäsenen erottua osuuskunnasta.
Liittymismaksu on myös 40€ ja on myös kertamaksu.
Liittymismaksua ei palauteta takaisin jäsenelle.
Mitään muita vastaavia maksuja ei peritä jäsenenä olemisesta.
- Kysymys: Olenko yrittäjä
liittyessäni osuuskuntaan?
Työosuuskunta Innettiin liittyessäsi et ole yrittäjä sanan
varsinaisessa merkityksessä. Osuuskunnan jäsen jolla
omistusosuus on alle 15%, ei katsota yrittäjäksi. Työosuuskunta
Innetissä on tällä hetkellä yli 100 jäsentä. Yli seitsemän
jäsentä on jo vähemmän kuin 15%.
Toiminnallisesti toimit hyvin samoin kuin olisit itsenäinen
yrittäjä. Innetti toimii niin että huolehdit itse omasta
työnjohdostasi, kuten yrittäjänäkin.
Markkinointi on myös lähinnä jäsenen oman harkinnan mukaista.
Osuuskunnassamme työskentelee useita jäseniä jotka markkinoivat
täysin omatoimisesti, tai eivät tarvitse markkinointia lainkaan.
Innetillä on mahdollista jäsenen markkinointia varten myös oma
hyvin tehokas
kanava jonka projektinimi on Palvelevat.
- Kysymys: Työllistääkö
osuuskunta Innetti?
Osuuskuntamme on voimakas talousalueen työllistäjä.
Työllistyminen on kuitenkin hyvin paljon kiinni jäsenen omasta
halusta ja tarpeesta. Innetti ei varsinaisesti jaa työtehtäviä,
tai toimi määräävänä tekijänä. Mutta verkostossamme usein
ilmenee ulkopuolisia tehtäviä joihin voit halutessasi osallistua.
- Kysymys: Kuka maksaa
mainokseni?
Osuuskuntamme ei pääsääntöisesti mainosta itseään markkinoille.
Jäsen osallistuu omalla kustannuksellaan lehti-ilmoituksiin tms.
mainosvälineisiin. Osuuskuntamme markkinoi myös omalla
Palvelevat
kanavalla jäsenistönsä palveluja. Palvelevat on osuuskunnan
jäsenelle edullinen ja erittäin tehokas väline oman osaamisensa
markkinointiin.
- Väittämä: Osuuskunnassa ei
kannata työskennellä osuuskunnan viedessä kaikki rahat.
Osuuskunnan lain mukaisesti osuuskunta ei voi viedä jäseniltään
rahoja johonkin "hämärään" paikkaan. Osuuskunta on yritysmuoto
jossa jäsenet ovat osuuskunta. Siis jos rahat menevät johonkin,
ne todennäköisesti menevät lain vaatimiin maksuihin, toiminnan
kuluihin, sekä loput rahat palautuvat aina poikkeuksetta jäsenille. Muussa
tapauksessa osuuskunta ei toimi lain kuvan mukaisesti. En usko
edellä olevaan väittämään vedoten toiminnan olleen kannattavaa
missään muussakaan yritysmuodossa.
Osuuskunta on jo periaatteessa yritysmuoto joka ei tavoittele
voittoa itselleen, vaan jäsenilleen.
On tietenkin mahdollista että osuuskunnan kiinteät menot
olisivat niin suuret suhteutettuna työsuorituksista saatuun
rahamäärään, jolloin osuuskunnan menot vievät suuren osan
palkkioista.
Innetissä on vain yksi toimisto, sekä kiinteät kulut suhteessa
jäsenmäärään sekä suorituksiin ovat hyvin pienet.
- Väittämä: Osuuskunta maksaa huonoa palkkaa.
Työosuuskunta Innetti maksaa palkan jäsenelle jäsenen oman laskutuksensa
perusteella. Eli jos jäsen ei laskuta tai laskuttaa vähän tai
paljon, on
palkka sen mukainen. On hyvin tärkeä muistaa, että osuuskunta
suorittaa verot, työnantajavelvoitteet, kirjanpidon yms. kulut
ennen laskutuksen muodostumista palkaksi. Palkastakin jäsen
suorittaa verokirjan mukaisen veron. Tämänkin Innetin palkanmaksu
huolehtii kuten työnantajan kuuluukin.
Tämä toimintamalli on täysin verrattavissa itsenäiseen
yrittämiseen. Osuuskunnassa ei periaatteessa ole mitään
maksumuotoa joka jäsenen kohdalla ylittäisi yritysmallin
mukaisen kustannusmäärän. Innetissä kirjanpito on kaikkien
jäsenten yhteinen, palkanmaksu yhteinen, toimistohenkilöstö sekä
toimisto
yhteinen. Tämä mahdollistaa suhteellisen pienen kustannuserän
jäsentä kohti.
Työosuuskunta Innetin perimä provisio on kirjanpidon ym.
toimistokulujen kattamiseen. Provisio on kaikille saman
perusteinen. Provisiota ei tarvitse maksaa jos laskutustakaan ei
ole. Lisäksi provisiolla on jäsenkohtainen kattomäärä jottei
provisio muodostu ylisuureksi vaikka laskutusta olisikin todella
paljon. Yleinen provisiomäärä tarkastetaan määrävälein, jotta
yli- tai alijäämää ei muodostuisi.
Jäsenen laskuttaessa asiakasta on hyvä muistaa mitä maksuja
lakisääteisesi työnantajan on suoritettava ennen palkanmaksua.
Viitteellisen arvion voi tarkistaa
palkkalaskurista Excel ohjelmalla.
Provisiolla ei kerätä rahaa mihinkään ylimääräiseen "paikkaan"
vaan pelkästään kulujen kattamiseen tarvittava määrä. Osuuskunta
Innetin palkanmaksun voi verrata suoraan oman itsenäisen
yrityksen palkanmaksuun. Palkkaa tulee velvoitteiden ja kulujen
jälkeen vain siitä mitä yritys/jäsen on laskuttanut itselleen.
- Väittämä: Osuuskunta ei ole oikea työnantaja
Työosuuskunta
Innetti ei pyrikään olemaan taho joka jakaa työtehtävät
jäsenilleen, vaikkakin jäsenverkostossa usein ilmenee
työtehtäviä joita voi ohjata toiselle jäsenelle.
Innetin jäsenet ovat sisäisten yrittäjien verkosto
jossa jäsenet toimivat itsenäisesti. Jokainen jäsen tietää
jäseneksi tullessaan, että palkka maksetaan vain jäsenen omasta
laskutuksesta osuuskunnalle.
Osuuskunnassamme on jäseniä jotka työllistyvät
täysipäiväisesti, sekä on jäseniä jotka työllistyvät osittain.
Jäsenen omasta päätäntävallasta, työn luonteesta sekä markkinoinnista on kiinni, kuinka paljon haluaa
työllistyä osuuskuntamme kautta.
- Kysymys: Maksetaanko jäsenen
työsuorituksista verot?
Työosuuskunta maksaa verot samalla tavalla kuin mikä tahansa
yritys tai työnantaja. Omalta osaltaan osuuskunta mahdollisesti
vähentää "harmaata" taloutta, sisällyttäen monia työtehtäviä
virallisten ja verollisten töiden pariin.
- Kysymys: Voinko jäsenenä olla
käytettävissä oleva varatyövoima yrityksille?
Kyllä voit. Osuuskunnan jäsenenä mahdollisesti jopa joustavammin
ja edullisemmin kuin yksityisenä henkilönä. Osuuskunta ei peri
erillistä rekrytointimaksua yrityksiltä, vaan kaikki kulut
yritykselle perustuvat suoritettuun palveluun tai
työsuoritukseen. Muita lisämaksuja ei tule.
Lyhyesti voisi sanoa "ilman välikäsiä". Kunhan ottaa huomioon
yritystoiminnan mukaisen luonteen asiaa todentaessa.
- Väittämä: Innetti tulee
yhteiskunnalle kalliiksi "oikeiden" työnantajien maksaessa verot
yms. kulut
Työosuuskunta Innetti on ollut suurimman osan toiminta-ajastaan
täysin itsenäinen omalla rahalla toimiva yritys, lukuun
ottamatta aloitukseen saatua tukirahoitusta. Innetti on
samanlainen verot ja kulut maksava yritys ja työnantaja kuin
jonkin muunkin yritysmuodon omaava yritys.
Työosuuskunta Innetti tukee toiminnallaan ympäröivää
elinkeinoelämää, vähentäen mahdollista työttömyyttä, sekä
mahdollistaen yrityksille joustavan selkeän sekä edullisen
työvoimavaran.
- Kysymys: Uskallanko perustaa
oman yrityksen, vai liitynkö ensin jäseneksi?
Oman yrityksen perustamista ja siihen liittyviä uhka- ja
vaaratekijöitä on usein vahvasti liioiteltu. Yrityksen
perustamiseksi tarvitsee vain toimivan liike-idean sekä toimivan
toimintamallin.
Mutta aivan hyvin voit kokeilla "siipiäsi" sekä liike-ideaasi
liittymällä osuuskunnan jäseneksi. Voit myöhemmin jos asian olet
hyväksi kokenut, perustaa oman yrityksen liike-ideallesi.
Meillä on vastaavasta toiminnasta kokemusta. Onpa myös joitakin
jotka ovat palanneet takaisin osuuskuntamme toimintaan.
- Kysymys: Minulla on ystävä
kenen kanssa haluaisin tehdä yhdessä työtä ja myydä palveluksia,
voinko toteuttaa tällaisen muodon?
Toki voit. Ehtona vain on että te molemmat olette jäseninä
osuuskunnassamme, sekä suunnittelette yhdessä yhteisen
tulonjakonne laskutuksesta.
Meillä on valmiita toimintamalleja tällaisiin tarkoituksiin.
Osuuskunnan sivulle