Starttibonus aloittavalle jäsenelle

Yrittäjän starttiraha

On erinomaista olla itsenäinen ja vapaa ja tätä kautta työllistää itse itsensä. Tällöin vaihtoehtona voi olla myös oman itsenäisen  yrityksen perustaminen.

Aloittavalle yrittäjälle voidaan maksaa starttirahaa, jonka tarkoituksena on edistää uuden yrityksen syntymistä ja itsensä työllistämistä.

Työ- ja elinkeinotoimisto selvittää ennen starttirahan myöntämistä, että yrittäjyys on sopiva työllistymisvaihtoehto. Työ- ja elinkeinotoimisto voi pyytää asiasta myös asiantuntijalausunnon esimerkiksi Uusyrityskeskukselta.

 

Starttirahan saamisen edellytyksinä on mm. yrittäjäkokemus, jota saa erinomaisesti osuuskunnan jäsenenä  toimiessa tai erillinen yrittäjäkoulutus, mahdollisuus kannattavaan toimintaan, yritystoiminnan tarpeellisuus ja se, että yritystoimintaa ei ole aloitettu ennen starttirahan myöntämispäätöstä.

Tämä tarkoittaa sitä, että yritystä ei voi perustaa ennen starttirahan myöntämistä.

 

Osuuskunnan kautta työllistyvälle ei myönnetä starttirahaa. Osuuskunnan jäsenyys ei ole este myöhemmälle starttirahalle. Osuuskunnan jäsenenä voi myös työllistyä pieniä määriä ilman starttirahaoikeuden menettämistä. Tästä on kuitenkin sovittava edeltä käsin selvityksineen paikallisen TE-toimiston kanssa.

 

Palkansaajan starttibonus

 

Työosuuskunta Innetti haluaa tukea alkavaa jäsenyyttä osuuskunnassamme antamalla aloittavalle jäsenelle rahallisen tuen.

 

Kunnostautuneelle hyvän liikeidean osuuskuntamme käyttöön esitelleelle aloittavalle osuuskunnan jäsenelle on suunnattu 14.10.2012 alkaen kertaluonteinen aloitusraha. Aloitusraha on nimeltään Starttibonus. Starttibonus maksetaan pääsääntöisesti palkkana muun palkkatulon lisäksi.

 

Starttibonusta haetaan osuuskunnan hallitukselle jätetyllä hakemuksella.

 

Innetin jäsenenä starttibonusta voi tietyin ehdoin hakea myös muu kuin aloittava jäsen.

 

 

 

 

 

 

kts tarkemmin  ohjeistus hakemiseen
(Vain kirjautuneena )